Sovelto viemässä sosiaalista oppimista uudelle tasolle uudistuneen Gimletin avulla

30.01.2014

Johtava suomalainen ICT-alan kouluttaja Sovelto oli alkuvuodesta 2013 uuden haasteen edessä. Taantuman myötä sekä itse koulutusmarkkina että sen toimintatavat ovat muuttuneet, ja Soveltokin oli jo pidempään miettinyt, miten sen koulutustarjontaa lähdettäisiin parhaiten digitalisoimaan siten, että pelkästään sisällön verkkoon viemisen sijaan otettaisiin käyttöön myös uuden oppimisen keinot, ja verkossa oppimisesta tehtäisiin sekä tavoitteellista että viihteellistä.

- Sovelto Channel -projekti starttasi erilaisten oppimisalustojen testaamisella. Markkinoilla on olemassa paljon erilaisia LMS-tarjoajia ja toisaalta useampi yritys rakentaa myös yhteisöllisiä alustoja, mutta MPS Prewisen uudistunut Gimlet-alusta on täysin uniikki ja helposti muokattavissa oleva yhdistelmä kumpaakin. Tietysti myös aiemmat hyvät kokemukset MPS Prewisen kanssa toimimisesta, sekä tieto siitä, että alustan takana on iso ja vakiintunut organisaatio, vaikuttivat päätökseen, summaa Sovelto Learning 2.0:n palvelupäällikkö Sami M. Leppänen valinnan syitä.

Sovelton kaikkien koulutusten tavoitteena on olla käyttötilanne- ja työelämälähtöisiä, ja lisäksi niiden takana on ajatus aika- ja kustannussäästöistä, kun IT-työkaluja osataan käyttää entistä tehokkaammin. MPS Prewisen tyypillisimmistä projekteista poiketen Sovelto tuottaa itse vahvana substanssiosaajana suurimman osan koulutussisällöistä itse.

- Koulutusformaattina voivat verkkokurssien lisäksi olla esimerkiksi videot ja artikkelit. Gimlet mahdollistaa sen, että opiskelija voi poimia valikoimasta itselleen parhaiten sopivat oppimissisällöt, aikatauluttaa ne omaan opiskelusuunnitelmaansa, ja saada kannustusta ja palkintoja suoritetuista opinnoista. Myös käyttäjätunnistus on toteutettu uudella, helpommalla tavalla pilvipalvelun kautta. Sovelto Channelin todellinen suola on kuitenkin sosiaalinen oppiminen: opiskelijat jakavat keskenään vinkkejä esim. siitä, miten juuri heidän yrityksessään parhaiten hyödynnetään erilaisia IT-työkaluja, ja kannustavat toisiaan opinnoissaan. Tämä sosiaalinen puoli tekee sen, että oppimisympäristöstä tulee niin koukuttava, että sinne haluaa palata myös työajan ulkopuolella, Leppänen kertoo.

Useat MPS Prewisen asiakkaat ovat jo hyödyntäneet Gimletin päälle rakennettuja sosiaalisen oppimisen yhteisöjä yritysten sisäisessä muutoshankkeissa, mutta Sovelto Channel on poikkeuksellisesti avoinna kaikille lisenssin ostaville yrityksille. Channelin ensimmäinen versio on saatavilla alkuvuoden 2014 aikana, ja jatkossa tavoitteena on laajentaa sisältöä ICT-maailmasta yhä enemmän kohti kokonaisvaltaisempaa työelämäkehittymistä yhdessä sopivien yhteistyökumppaneiden kanssa. Myös MPS Prewise jatkaa edelleen Gimlet-alustansa kehittämistä, ja tuo jatkuvasti käyttäjien saataville uusia ominaisuuksia.

Lisätietoja Sovelto Channelista saa joko osoitteesta http://www.sovelto.fi/ratkaisut/Pages/Channel.aspx

Kurkkaa myös Sovelton kulisseihin: http://www.youtube.com/watch?v=gBBMIptuFrM&feature=youtu.be&noredirect=1

Teksti: Maria Paassola

Jaa tämä uutinen